Autosauna

TAK:n autosauna on legenda jo eläessään.

Se on ollut jokawappuinen näky Ullanlinnanmäellä ja lisäksi paljon muuallakin.

Kaikki alkoi syksyllä -82, kun pari ennakkoluulotonta teekkaria kävi ostamassa pakettivolkkarin raadon. Itse romun tuonti Otaniemeen riittäisi jo tarinan aiheeksi. Siinä saattaa nimittäin loppua raajat kesken, kun hinattavassa autossa joutuu yhdellä kädellä kaatamaan jarrunestettä säiliöön, toisella pitämään käsijarrua ja välillä pitäisi ohjatakin. Lisäksi on iltaruuhka Kehä I:llä, sataa, ei ole pyyhkijöitä, on pimeää eikä ole valoja ja ainut auton moitteettomasti toimiva osa on nopeusmittari, joka näyttää kahdeksaakymppiä. No hengissä siitäkin selvittiin, mutta kabiinissa saattoi hieman tulla lämmin.

Lukuisten talkootuntien jälkeen autosauna alkoi muistuttaa oikeaa saunaa harjakattoineen ja kuisteineen. Ensilöylytkin päästiin ottamaan, mutta todettiin kuitenkin hormilla olevan ratkaiseva vaikutus saunomismukavuuteen.

Eräs episodi päättyi alla olevan kuvan mukaisesti. Yläkuvassa vasemmalta Hemi-Harri, Herr Huu, KHN, Tuomas ja Jyrki. Poliisi kuvaa kerholaisia kamerallaan tuntemattomasta syystä.

Ahkeran käytön seurauksena autosaunakin vaatii pientä laittoa silloin tällöin. Peltipintoihin tiivistyvä kosteus edesauttaa korroosion etenemistä, vaativatpa puurakenteetkin ajoittaista uusimista. Ennen 40-vuotisjuhlia sauna peruskorjattiin edustuskelpoiseksi. Uuden kiukaan lisäksi sauna sai uuden kiiltävän maalipinnan, tällä kertaa punaisen. Erityistä hilpeyttä herättivät etuoviin maalatut tekstit "pukuhuone miehet" ja "pukuhuone naiset". Mitään väliseinäähän ei tietenkään ollut.

-90-luvulla sauna on kokenut parikin isohkoa remonttia.Ensin tehtiin radikaali rakenteellinen muutos, kun kori laskettiin jykevän palkkirungon varaan. Samalla Ackermann-geometriasta luovuttiin (jos sellaista on ollut alkuaankaan). Seuraavalla kerralla saunan sisustus uusittiin kauttaaltaan ja myös peräosan rakenne muotouotui uuteen uskoon. Voidaan hyvin sanoa, että autosauna on ehompi kuin koskaan. Se ilahduttanee vielä vuosikausia sekä autokerholaisia että muitakin.

Syksyinen saunailta 1980-luvun lopulta. Teekkarilakki päässä vanhoina kerholaisina Jyrki Riikinsaari ja Martti Huolila. Fuxeista jäi kerhoon ainakin yksi, eturivistä kolmas oikealta Veli-Matti Honkanen.